Tässä allekirjoittaneen ajatuksia ja fiiliksiä ensikuuntelun perusteella.
One Minute You're Here: Ensimmäinen ajatus biisin lähdettyä soimaan oli, että se voisi olla Devils & Dust -levyltä. Vähäeleisessä biisissä on sellaista kauneutta, haikeutta ja synkkyyttä, joka allekirjoittanutta miellyttää, vaikkei kipale aivan täysillä kolissutkaan. Jäin miettimään, mitä biisin
you-hahmolle on tapahtunut.
Letter to You: Sanoitukset ovat keskinkertaisen turvallista sinkkubiisiosastoa, joka ei kyllä puhuttele. Tässä on tunnistettavaa ESB-saundia, josta pidän, samoin melodiasta. Kyllä minä tätä keikalla ainakin vähän fiilistelisin.
Burnin' Train: Hieno nimi biisillä! Intron aikana kilinät tuovat harmillisesti mieleen joulukellot.
Mukavasti rullaavassa biisissä on pirteä meininki, joka kyllä kelpaisi livenä. En tosin pistäisi pahakseni vähän karheampaa saundia. Biisin teema ei kokonaisuudessaan valtavasti puhuttele, mutta lyriikoissa on hienoja yksityiskohtia, joihin tykästyin heti.
Janey Needs a Shooter: Biisin tunnistaa heti introsta. Kokonaisuudessaan erittäin hienosti toteutettu versio. Tällaista saundia saisi olla levyllä enemmänkin. Ei pöllömpää!
Last Man Standing: En oikein tiedä, mitä ajatella tästä jokseenkin surullisesta kipaleesta. Positiivista on, että foniakin kuullaan, mutta sen saundi saisi päästä esille riipaisevan raakana, juuri sellaisena, että se nostaa ihon kananlihalle.
The Power of Prayer: Olen niin pahasti allerginen tämän biisin nimelle (joka voisi kuulua siirappiselle Céline Dion -balladille), että en ollut varma, halusinko edes kuulla koko tekelettä. No, kuuntelin kuitenkin. Biisissä on todella kaunis intro ja ehkä aavistuksen karheampi fonisaundi kuin edellisessä raidassa, mikä on positiivista. Muutoin varsin mitäänsanomaton kipale, jonka idea ei kyllä aukene allekirjoittaneelle ollenkaan (onko viesti se, että kaikki menee kuin Strömsössä, jos vain rukoilee oikein kovasti?).
House of a Thousand Guitars: Tämä ei kyllä toimi ollenkaan. Biisin nimen ja sanoitusten perusteella odotin musiikillisesti aivan jotakin muuta, kuin mitä tuutista tuli. Pika-analyysin perusteella biisissä olisi järkeä vain, jos sen tulkitsee ikään kuin kaikuna menneisyydestä, mutta sittenkään se ei aktivoi meikäläisen dopamiinijärjestelmää. Vähiten mieluinen kipale tähän mennessä.
Rainmaker: No nyt kolisi, tykästyin heti! Hieno nimikin biisillä! Sanoitukset ovat tasaisen vahvat, klassista Brucea. Tämä on kuultava heti uudestaan! Pakko todeta tässä yhteydessä, että kuulun siihen leiriin, jonka mielestä musiikki tai taide ylipäätään ei voi koskaan olla yhteiskunnallis-poliittisesti liian kantaaottavaa.
If I Was the Priest: Tämä on niin hieno, että mie romahan! Itkukin tuli kesken biisin... huh, huh... En pysty sanomaan muuta, kuin että ehdottomasti levyn kohokohtia.
Ghosts: Musiikillisesti ihan mukiinmenevä ralli, joka epäilemättä toimisi livenä mainiosti, saattaisi jopa täräyttää sukat jaloista, mitä studioversio ei onnistu tekemään. Odotukseni tätä biisiä kohtaan olivat kasvaneet ehkä hieman liian suuriksi monien jopa ylistävien kommenttien myötä, ja nuo odotukset eivät nyt täyttyneet. Sanoitukset eivät tee suurta vaikutusta, mutta niissä on kyllä kiinnostavasti tummia sävyjä iloon sekoittuneena.
Song for Orphans: Tämäkin on hieno! Biisinä pidän tästä tosin vähemmän kuin levyn muista vanhoista kipaleista. Pakko jälleen todeta, että en pistäisi pahakseni, jos esim. huuliharppu soisi levyllä enemmän.
I'll See You in My Dreams: Ei mikään mestariteos, mutta pisti parkumaan silmät punaisena. Kaikista kiekon biiseistä tämä on se, jonka kuuluu päättää levy. Biisiä tuskin on tarkoitettu lohduttomaksi itkuvirreksi, mutta allekirjoittaneelle tuli tunne, että se on ikään kuin jäähyväiset muun muassa meille trampeille.
Mitään koherenttia en pysty levystä kokonaisuutena tähän hätään sanomaan. Tällaiset mahdolliset metatason analyysit on tehtävä vasta myöhemmin. Vähän jännitin etukäteen, millaiset versiot vanhoista biiseistä on värkätty, mutta aivan turhaan: kyseiset raidat toimivat kuin hirvi!
