Kirjaan reissukertomuksen, niin voin itsekin sitten muistella sen perusteella myöhemmin. Torstaina puolilta päivin suljimme kotioven. Helsinki-Vantaalla kokeilimme uutta Flyparkia, joka toimi kuin rasvattu. 3 ½ :n vuorokauden paikoitus oli 47,30, ja siihen sisältyi matkustajien vienti ja tuonti parkkialueelta terminaaliin, auton pesu ja avainten säilytys. Flyparkin minivaniin astuessamme tuli mieleen, että pitänee ottaa mukaan myös ne keikkaliput jotka ovat kirjekuoressa automme takapenkillä. Hieman pulssi tihentyi hetkeksi, mutta onneksi honattiin ennen kuin kyyti lähti.
Meno oli Heathrown kautta. Terminaalia vaihdettiin bussikyydillä, ja ehdimme sopivasti jatkolennon jonon hännille. Mutta kone tuli ihan täyteen, ja check-in-virkailijat ottivat säilytyslokeroiden tilanpuutetta ounastellen viimeisten tulijoiden käsimatkatavarat ruumaan. Ei siinä mitään, mutta koneessa tajusin, että keikkaliputkin menivät siis ruumaan. Hieman taas pulssi kohosi, kun liput olivat pois omista kätösistä ja nyt ehkä matkalla Gibraltarille tai Rioon tai hukkumassa ikiajoiksi Heathrown kilometrihihnojen syövereihin. Dublinissa laukkuni tulikin hihnalta ekana - arvaatte mikä oli ensimmäinen toimi.
Ajoimme bussi 16:lla majoitukseemme Victoria Guest Houseen, Upper Drumcondra Road 172. Voin suositella. Se ei ole hotelli, vaan ikään kuin B&B ilman jälkimmäistä B:tä. Talon väki oli perin mukavaa ja avuliasta. Perheen noin 20-v. tytär tuli avaamaan oven ja opasti huoneeseemme. Ovia oli käytävällä sen verran, että kysyin, onko talossa paljon muita vieraita. Tyttö sanoi, että joka huone on nyt varattuna, koska Bruce Springsteen tulee kaupunkiin! Kerroimme, että samoilla asioilla ollaan. Jaksoivat myöhemminkin moneen otteeseen ihmetellä, että ihan Suomesta asti on tultu ihan Springsteeniä varten…
Illalla kävimme Croke Parkin liepeillä McGrath-pubissa, jossa nautimme muutamia Guinnesseja ja G&T:eja. Pubin wifi-salasana on muuten ”guinness”.
Perjantaiaamuna klo 11 aikaan menimme Temple Bariin ja Auld Dublineriin. Tarjoiluhenkilö kyseli, mistäs kaukaa vieraat tulloo, ja ollaanko tultu ”Brucien” takia. Sitten terassilla (=tynnyrinkansi ja 2 tuolia) tuli mukava aamutuimaylläri kun selkään koputettiin, ja käänsin pään ja näin karvaisen naaman joka kuuluikin Kartsalle! Keskusteltuamme päivän agendaan liittyvät seikat läpi lähdimme dösällä kämpille valmistautumaan illan rientoihin.
Iltapäivällä kävelimme taas McGrathiin, jossa Dan Tucker oli juuri saanut tilattua Boss-hampurilaisen (listalla oli näköjään myös I’m on Fire –chicken ynnä jotain She’s the One –pataa). Parin Guinnessin jälkeen täsmätiristykset saniteettitiloissa, ja liityimme sankan kansanvaelluksen jatkoksi, suuntana Croke Park. Hyvin sujui kulku ainakin istumapaikoille.
Meillä olikin sitten paikat ihan viimeisessä takanurkassa viimeisellä rivillä. Jos nousi seisomaan, näki vain yläpuolella olevan betonilipan. Mutta kun istui ylösnostetun istuimen reunalla, näki hyvin edessä olijoiden välistä screenille. Kun katselin ympärilleni, aivoni tekivät veitsenteräviä analyyttisiä havaintoja, joiden johtopäätöksenä noin 90% istumapaikkojen katsojista olivat ikäisiäni tai vanhempia harmaa/kaljupäisiä (tarpeeton yliviivataan) senioreja, jotka osasivat etenkin 1975-1984-matskun hyvin ulkoa. Aivan koko ajan ramppasi populaa sinne tänne oluenhakuun tai vessaan, mutta yllättävää kyllä kaikki ottivat moisen trafiikin ja häsellyksen aivan lunkisti ja hyväntuulisesti. Outoa porukkaa.
Majalle mennessä haukankatseeni vielä pimeydestä huolimatta rekisteröi Dan Tuckerin bussijonossa keskustelemassa jonkun toisen fanin kanssa illan annista, mutta me suuntasimme toiseen suuntaan apostolinkyydillä.
Lauantaina ostimme päiväkohtaiset DART-liput (Dublin Area Rapid Transport tms.) ja ajoimme DARTilla ensin pohjoiseen, Howth-nimiseen paikkaan. Junassa päädyimme juttusille eläkeläistädin kanssa, joka kertoi syyn Dublinin laajoihin katutöihin. LUAS-raitiotieverkkoon rakennettiin aikoinaan kaksi toisistaan erillistä linjaa, ja nyt linjoja oltiin viimein yhdistämässä. Siksi keskustassa oli kadut ärsyttävästi auki ja liikenne ahtaalla. Howth oli kerrassaan upea niemellä sijaitseva merenrantakaupunki, isot aallonmurtajat, majakoita ym. ja sain kuviin myös rantavedessä killuvia hylkeitä. Matkalle osui pieni panimoravintola, jonka stout oli hieman vetinen mutta muuten virheetön, kahvinen, paahtunut ja lakritsainen. Siellä oli myös pieni markkina-alue, jossa juttusille tuli sastamalalainen Kata ja mieshenkilö jonka nimeä en valtsisti muista. He olivat menossa vielä sunnuntain keikalle, ja kesän mittaan muuallekin Eurooppaan. Seuraavaksi lähdimme DARTilla Dublinin eteläpuolelle. Ohitimme Dun Laoghairen, jossa kävimme viimeksi interraililla vuonna 1980, ja päädyimme Bray-nimiseen kaupunkiin. Laskuveden aikaan ranta oli täynnänsä sileitä pieniä kiviä, ja heitin muutaman leivän Irlannin mereen.
Sitten palasimme Dubliniin. Menimme LUASilla Cobblestone-nimiseen pubiin Jamesonin vanhan tislaamon viereen, mutta möykkä oli aivan hirveä eikä siellä kuullut edes omaa juomistaan. Päädyimme Temple Barin alueelle, mutta siellä äänisaaste oli jos mahdollista vielä massiivisempi, ja joka läpi aivan ammuttuna täynnä. Hard Rock Cafen baarissa tempaisimme hermoja rauhoittavat G&T:t ja J&C:t ja sitten bussilla kämpille.
Sunnuntaina käytiin vielä Dublinin linnassa ja lähdettiin himaan. Kentällä näimme Sallan lähtöportin nurkassa ja ellen väärin bongannut niin Mari-Ann istui samaa konetta odottamassa, ja Kartsa kavereineen istui jo koneessa vaikka luulin että ehdimme tällä kertaa melkein ekana sisään. Ehkä heillä oli FOSsit.
Helsinki-Vantaalla pikkubussi haki sovitun proseduurin mukaisesti, Flyparkissa odotti pesty ja lämmin auto kone käynnissä, joten pakaasit vain perälle ja himppeen. Adrenaliinia tasatakseni koetin yöllä vielä katsoa TV4:ltä elokuvaa ”Toiset 48 tuntia” mutta se oli niin luokattoman huono että uni tuli lähes pyytämättä. Aamulla heräsin arkeen ja ESB:n jatkoaie-pohdintoihin. Sellaista oli Dublinissa!
Kyllä, kappaleita soitetaan keikoilla, miksi siis tehdä kyltti. Mun mielestä jokainen saa toivoa ihan mitä haluaa, Noi toiveet ei ole yhtään parempia/huonompia kun omat (oudot) toiveet ja Bruce soittaa mitä haluaa. Miksi siis dissata toisen kylttejä. Noilla kappaleilla kumminkin saa aika monen perseen ylös penkeistä. kun joku muu toive niiltä hardgore faneilta jotka on nähnyt kymmeniä-satoja(?)ja kuulee jotain mitä ennen ei ole.. Sit saattaakin olla niin et se isoin fanikunta istuu (siis suomessahan ihmiset ei istu 
) ja ihmettelee mitä piip tää nyt on.. Nää hardgore fanit on kumminkin, ainakin suomessa yks hyttysen pieru siellä eturivissä 
Päätän avautumisen tähän..