”Keikkaraportti” Johannesburg 1.2.2014.
Tervehdys kaikille täältä Etelä-Afrikasta, omaa reissua vielä jäljellä reilu viikko, koto Suomeen palaan 11.2.14.
Tässä omia tunnelmia ja 1.2.14 keikasta.
Saavuimme tyttäreni Emilian kanssa helteiselle keikkapaikalle FNB stadionille heti puolenpäivän jälkeen. Hetken epäröinnin jälkeen päätimme jäädä suoraan keikkapaikalle ja olla menemättä välillä hotellin (iski normaali jonotuspaniikki

). Saimme käteemme pittimerot 156 ja 157. Seuraava nimenhuuto oli klo 14, jonka jälkeen jonosta ei enää poistuttu. Pienen alkukangertelun jälkeen jonotussysteemi hoitui erinomaisesti.
Pääsimme välikarsinaan klo 14.45, jossa saimme loikoilla vapaasti mutta kuitenkin helteisen auringon alla. Välikarsinassa saimme paljon juttuseuraa eri maiden faneista, muutamat tulivat jopa kuvauttamaan itsensä kanssamme, mm. koska joku kaukainen sukulainen on Suomalainen. Saatiin siinä moneen kertaa kertoa mikä on meidät tänne saakka saanut.
Itse stadionille pääsimme klo 16.25, siirtyminen tapahtui rauhallisesti kukin omalla vuorollaan. Itse keikkapaikka oli todella suuri. Silmiinpistävää oli, että ns. pittialueen reuna oli puolessavälissä kenttää, joten sinne mahtui hirveän paljon porukkaa. Liekö ollut tarkoitus saada myytyä mahdollisimman paljon kalliimpia lippuja?
Keikkapaikalla istuessamme tutustuimme mm. Saksalaiseen pariskuntaa, jotka ottivat Emilian ”henkivartijan” hommat, mm. pitämällä paikkaa kun välillä oltiin WC:ssä. Lisäksi tutustuimme paikalliseen kaveriin, joka kertoi odotelleensa Brucea Etelä-Afrikkaan jo 80 luvulla, sama toive tuli esille lähes kaikissa keskusteluissa paikallisten kanssa.
Yksi Afrikan erikoisuus oli, että mitään virallisia keikkatuotteita ei paikanpäällä myyty, tai ainakaan minuun silmiin niitä ei osunut. Myös piraattituotteiden myynti oli yksittäisten kiertävien myyjien harteilla, itse tuli hankittua lippis, hattu ja paita.
Hieman ennen klo 18 se sitten tapahtui, Bruce tuli yllättäen lavalle ja antoi faneilleen lahjaksi intiimin kolmen kappaleen esityksen. Vaikka olin mukana Helsingissä 2012, täytyy tunnustaa, että yllätys oli täydellinen mutta erittäin mieluisa. Siinä sitten Bruce käveli rauhallisesti ja tervehti meitä, heilutin innolla kylttiäni jossa Suomen lippu ja teksti Finnish Bruce Springsteen fan community, This Hard Land. Bruce näki kylttini ja totesi, että tuttua porukkaa. Tunnelma oli käsikosteltava ja kaikki olivat hyvin liikuttuneita, halattiin ja läpytettiin toinen toisiamme esityksen päätyttyä .
Ennen varsinaista keikkaa esiintyi paikallinen lämppäribändi, heitä kävi säestämässä yhden kappaleen verran joku Amerikan Idols tähti. Hieman liian pitkään tämä ihan hyvä lämppäripändi mielestäni kuitenkin soitti.
Lämppärin jälkeen alkoi lavalla kova kuhina kun varsinaisen keikan piti nopeasti alkaa. Siinä touhun keskellä tipahti lavan katossa olevalta valomieheltä iso kiinnityshaka keskelle esiintymislavaa. Haka oli niin iso, että osuessaan ihmiseen olisi siinä saattanut jopa henkikulta olla vaarassa. Kiinnityshakasen tippumisen takia Brucen organisaatio halusi ylös oman miehen, joka tarkasti kaikki valomiehet läpi ja jäi ylös koko konsertin ajaksi. Tämän episodin johdosta keikka myöhästyi varmaankin tunnin.
Itse keikka lähti hienosti käyntiin Mandela kappaleella, yleisö oli heti messissä ja jammaili täysillä.
Konsertti oli jälleen taattua Brucea ja maestro teki kovasti töitä yleisölle, josta suurin osa näki hänet ensimmäistä kertaa.
En lähde tarkasti kommentoimaan yksittäisiä kappaleita mutta tässä muutama huomio.
High Hopes on erinomainen livekappale, Morellon ja Brucen kitara antaa siihen hienoa särmää.
Myös The Ghost of Tom Joad on huippu livebiisi edellä olevin perustein, erikoista tämän kappaleen kohdalla oli, että Bruce yritti aloittaa kappaletta ainakin 4 kertaa ennen kuin siinä onnistui (poistui välillä myös lavalta).
Max heitti jälleen sairaan hienon rumpusoolon Born in The USA:n aikana.
Silmiin pisti Stevenin valkoisuus ja kaulahuivilla suojautuminen, liekö ollut flunssassa.
Konserttia oli mennyt noin tunti kun alkoi sataa, ensin vähän ja sitten oikein reippaasti. Alussa tuntui että kiva kun hieman satelee, tässähän piristyy hyvin, mutta kestettyään pidempään ajatukset kyllä muuttuivat.
Pakko tunnustaa, että ajoittain reipas sade hieman latisti tunnelmaa. Bruce ei vedestä kuitenkaan ollut moksiskaan vaan tuntui siitä jopa nauttivan. Onneksi sade loppui viimeiseksi puoleksi tunniksi. Sateen loppuminen tapahtui lähes taikaiskusta Who'll Stop The Rain kappaleen aikana.
Yksi ikävä tapahtuma oli kun eräs humalainen mies hyppäsi lavalle, eikä lähimmät järjestysmiehet sitä edes huomannut. Onneksi Bruce ei tilanteesta mitään tiennyt, koska oli aivan lavan toisessa reunassa. Lisää ihmetystä aiheutti se, että sama känninen kaveri oli päässyt saman tien järjestysmiehiltä vapaaksi ja tuli pian viereeni. Mies yritti jälleen päästä lavalle, mutta tässä kohtaa fanit siirsivät hänet voimalla kauas lavasta.
Kaiken kaikkiaan keikka oli upea ja ikimuistoinen. En vaihtaisi kokemusta mistään hinnasta. Keikan jälkeen keskustelin paikallisten ensikertalaisten kanssa ja he olivat haltioissaan.
Meitä kaikkia lämmitti Brucen useaan kertaan sanoma lupaus tulla uudestaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että virtaa miehessä riittää ja meidänkin mahdollisuudet saada jälleen keikkoja esimerkiksi Turkuun

paranevat huomattavasti.
Tämä teksti on aika pitkä mutta toivottavasti siitä jollekin iloa.
Hyviä keikkoja teille kaikille jotka olette menossa Australiaan tai Uuteen Seelantiin!
T: Mika