Yleinen keskustelu Helsingin 2024 keikasta

[THE Badlands Man]

En jaksa ymmärtää niiden liikakäyttöä. Menettävät merkityksen.

Voiko Hyymöriä (Jos ET Ymmärtäny nii Tarkoti Suameks Huumoria) olla Koskaa Liikaa ,Ei tää Rökkenröll niiv Vakavaa o

[Dune]

Kyllähän oli jälleen Ikimuistoinen elämys, hieno keikka, osaa oikeen muuta sanoa.
Heti ensimmäinen biisi Lomesome day, silmät alkoi hikoilemaan, vaikka tätä biisiä olen vähän inhonnut..nyt kuullosti helvetin hyvältä Muutenki keikka ja biisit meni itellä herkästi tunteisiin.. Youngstown, River, Bobby Jean, Thunder Road jne.. Varsinkin viimeinen I’II See Yuo In My Dreams.. Tämä biisi pisti vähän ajattelemaan.. tässäkö tämä oli.. viimeinen suomen keikka ja jäähyväiset.. haikean kaunis ja toiveikas biisi..
Tunnelma oli kyllä jäätävän hieno tämän biisin aikana.. Stadikka hiljeni, yleisö vain kuunteli kun Bruce lauloi ja tulikärpäiset loisti ympärillä.. huh,huh.. hieno keikan lopetus, upeaan iltaan!
Muutamia julkkiksia bongasin stadikalla, ainakin ysäri/ eurodance tähti Pandora puolisonsa kanssa, instassa olikin video keikalta. Mukavasti Bruce paitoja vilahteli muutenkin Helsingin kaduilla.. Lauantainakin pongasin ainakin muutaman tyypin Kauppakeskus Redissä, Momento ravintolassa ja illalla Kieltolaki illallis risteilyllä..
Hieno viikonloppu ja toivotaan että ensi kesänä vielä nähtäisi E-Street Band.

[tillie]

No nyt kun on jo hieman palautunut maan pinnalle niin voin mäkin todeta että olipa todella timanttinen keikka meillä Helsingissä totta tosiaan
Tuntui, että nyt kun malttoi keskittyä vaan yhteen keikkaan tänä kesänä niin jotenkin myös huomasi ihan eri tavalla nyansseja pitkin iltaa kuten esim miten hienosti Little Stevenkin oli mukana Riverin lauluosuuksissa selkeästi erottuvalla korkealla äänellä. Koko tunnelma oli muutenkin kaikenkaikkiaan hieno ja Bruce elossa koko ajan niin kuin täällä on jo muutkin tän vuoden puolella kommentoineetkin. Siis mähän pidin viime kesän Göteborgia jo ihan huippu triplana, mutta nyt kyllä tuntui että ilta kulki kuin unelma ja ne Brucen muutamat hauskat sopivasti ajoitetut huumoriläpät yleisön kanssa loivat oman erityisen tunnelmansa ikimuistoiselle Helsingin keikalle!

[Youngstown]

En jaksa ymmärtää niiden liikakäyttöä. Menettävät merkityksen.

Voiko Hyymöriä (Jos ET Ymmärtäny nii Tarkoti Suameks Huumoria) olla Koskaa Liikaa ,Ei tää Rökkenröll niiv Vakavaa o

Mitä mieltä olit keikasta, kun nähtävästi paikalla kuitenkin olit?

[lucky]

No niin,minäkin ajattelin laittaa tänne vähän tuntojani tästä keikasta,ennen kuin kaikki unohtuu. Tämä Hgin Keikkani oli n. 15. Bruce-keikkani,ensimmäinen oli -93 Tukholmassa. Sen jälkeen on joka rundilla tullut käytyä,joillakin kiertueilla olen nähnyt useammankin vedon.

Tähän keikkaan lähdin asenteella että koska aika ja sen myötä ikä tekee vääjämättömästi työtään kaikkien meidän osalta, myös Bruce vanhenee, ja tämä saattaa olla hyvin todennäköisesti viimeinen kerta kun Bruce ja bändi rundaavat,ainakaan maailman laajuisesti. Myös jo viime vuonna näkemäni pätkät Brucen vedoista sekä haastatteluista kertoivat karua kieltään siitä että Brucekaan ei ole päässyt pakoon ikäänsä: miehessä alkaa olla huomattavia papparais-viboja ja kaikki hidastuu. Lähdin siis jättämään jäähyväisiä Brucelle,jonka musiikki on ollut minulle todella merkityksellistä 13-vuotiaasta saakka kun silloin siihen tutustuin. Jäähyväisten jättäminen ei koskaan ole helppoa, mutta kaikki olemme alisteisia vuosille, ja sille emme voi mitään. Minulla ei toisaalta ollut tälle keikalle mitään odotuksia siitä miten se voisi olla "parempi","yllätyksellisempi", fyysisesti kovempi tms. verrattuna mihinkään aiempaan näkemistäni sillä jotkut niistä ovat olleet tosi kovia juttuja. Tiesin että Bruce ei voi enää heittää sellaisia keikkoja kuin ennen. En siis odottanut oikeastaan mitään, vaan halusin oikeastaan nähdä vielä vanhan "ystävän" mahdollisesti viimeistä kertaa

Tähän lähtötilanteeseen nähden olin yllättynyt näkemästäni ja kokemastani. Bruce ja bändi heittivät erittäin hyvän keikan. Bruce oli skarppina ja tosiaan läsnä koko keikan ajan. Laulu sujui ehkä alun pienen himmailun jälkeen hienosti ja oli tosi sujuvaa myös kovemmissa biiseissä. Biisien välissä ei paljon taukoja pidetty ja meno oli tiukkaa. Brucen omat soolot menivät välillä hyvin ja välillä vihkoon,mutta siihenhän on totuttu jo viimeisen 20 vuoden ajan. Ei tämä keikka ollut siinäkään mielessä niitä huonoimpia. Max jaksoi rummuttaa voimalla vieläkin ja oikeastaan kaikkien ja soitto ja laulu Nilsiä lukuunottamatta oli todella hyvää.

Nils heitti visuaalisesti yleisöä innostavat BTN ja Youngstown soolot mutta ne kuulostivat omaan korvaan aivan hirveiltä. Kun aikaisemmilla kiertueilla niissä on ollut jokin punainen lanka - melodia tai intensiivisyyden asteittainen kasvattaminen - nyt niissä ei ollut päätä ei häntää. Vanhasta oli jäljellä ainoastaan tilutuksen nopeus. Vääriä nuotteja tuli kasapäin ja soolot olivat täyttä sekasotkua. Pelkästään tämän keikan nähtyäni sanoisin että Nilsille ei ehkä tämäntyyppisiä sooloja kannattaisi enää antaa soitettavaksi. Se on sääli sillä juuri esim Youngstownin soolospotti nosti ennen mm. Ullevin fiiliksen hirveisiin sfääreihin.

Reason To Believestä hain punaista lankaa oikeastaan koko biisin ajan sitä kuitenkaan löytämättä. Soitto ja lauluhan menivät tosi hyvin ja yllätysmomenttiahan tästä sovituksesta löytyi. Mutta mitä järkeä on sovittaa tällainen alunperin synkkä tilitysbiisi joksikin isoksi ja "mukaansa tempaavaksi" iloiseksi blues-pohjaiseksi iloitteluksi ja keksiä kaikille bändin jäsenille siihen jotain soitettavaa? Vaikka lähes kaikki biisit pystyykin tuollaiseksi sovittamaan se ei silti tarkoita että niin kannattaisi tehdä. Tämän bändin ei tsrvitse todistrlla enää mitään tuollaisilla tempuilla. Myös Nilsin slidekitara meni tässä biisin loppupuolella kauas hyvän maun tuolle puolen. Jotenkin jännä että joskus niin tyylikkäästi soittanut mies on unohtanut vanhemmiten että yleensä less is more

Hakeuduin stadikalla miksauspöydän kieppeille josta saatoin kuunnella keikkaa niin kuin soundimielessä "oli tarkoitettu". Pystyin näin vähän etäämmältä saamaan mielestäni myös visuaalisemman kokonaiskuvan siitä mitä lavalla tapahtuu myös screenien kautta. Joskus eka riveissä heiluessani minua on jäänyt harmittamaan kuinka rajoittunut oli se näkymä minkä bändiin ja musaan sain - en koskaan onnistunut näkemään screenille valittuja close-uppeja pikku jutuista tai toisessa päässä olevan bändin jäsenen tekemiä juttuja. Olin siis keskimmäisessä seisomakatsomossa. Pittiliput jäivät tarkoituksella ostamatta sillä halusin nyt saada paremmin kokonaiskuvaa

Yleisesti ottaen keikan miksaus ja soundit olivat tasokasta ja hyvää mutta yksittäisiä lapsuksia kuitenkin riitti: Nilsin soolojen alta ei juuri muuta ääntä kuulunut ja useat Brucen biiseissä olevat teemat ja riffit unohdettiin miksata kuuluviin. Esimerkkinä vaikka Backstreetsin käyntiin lähdettyä tuleva Brucen soittama teema. Aika peruskauraa,en ymmärrä miksei miksaaja päässyt näihin mukaan. Kolmen-neljän kitaran miksaus kuitenkin oli saatu hyvin kuriin eikä soundi puuroutunut tältä osin.

Aloitusbiisinä Lonesome Day ei minusta toiminut. Se ei toisaalta ollut heti kärkeen koko stadionin räjäyttävä kaikkien tuntema biisi eikä toisaalta myöskään mikään harvinainen hard core faneille suunnattu tunnelma/tykitys pala. My Love tai ehkä harvinaisemmista joku Night tai tunnetuimmista Badlands olisi voinut toimia. No, luultavasti oli kyse keikan poliittisten "teemojen" mukaisesta biisistä (?) mutta itselle ei toiminut.

Keikan biisilistahan oli oikeastaan Greatest Hits-painotteinen. Kun nämä samat Dancingit ja Badlandsit on todistanut livenä tarpeeksi monta kertaa,niissä ei ole enää sitä tunnustuksellista raakuutta, vaan niistä tulee jonkinlaista rutiinia,joissa yleisönkin tulee toimia aina jotain kaavaa noudattaen ja se ei vaan itselle toimi. Etäisyys siihen että biisin kokee uutena tekee sen että biisin sanat eivät enää liikuta kuin silloin joskus ennen. Ongelma on varmasti lähinnä omassa itsessä mutta tiettyjä biisejä kun on kuullut monta kertaa, niiden alkuperäinen palo ja viesti eivät enää välity tuoreena. Se on oikeastaan mahdottomuus. Siksi Greatest Hits ei olisi oikein kiinnostanut. Mutta versiothsn olivat suht hyviä joten ilo oli kuitenkin niitä katsella ja kuunnella.

Long Walk Homesta tykkäsin. Magic-kiertueella tämä ei ollut lempipalojani mutta nykyiseen USAn poliittiseen ilmastoon - miksei myös Suomen - peilattaessa oli tosi hyvä veto. Tarvitsemme kaikki muistutusta siitä keitä me olemme,mihin uskomme ja mitä asioita me ja aiemmat sukupolvet ovat halunneet pitää kiveen kirjoitettuna.

Toinen biisi mistä erityisesti tykkäsin ja joka oli jossain määrin uusi juttu oli Ghosts. Tietynlainen ilo meidät jättäneiden ihmisten tuntemisesta ja mukana pitämisestä edelleen välittyi tarttuvassa kertosäkeistössä. Vaikka taustaidea liittyi keikan kuolevaisuuden teemaan,siitä ei tullut surullinen vaan pikemminkin voimaantunut fiilis. Tälllaisia voimaantumisen fiiliksiä Bruce on aina pystynyt hyvillä keikoillaan antamaan,onneksi myös tällä kertaa!

Workingistä ja Darlingtonista tykkäsin myös. Nämä kaksi muodostivat hyvä parivaljakon ja oli hienoa nähdä Brucen,bändin ja yleisön rentoa soittamisen ilon jakamista. Nämä biisit sopivat täysin kesäiltaan stadionilla,BITUSAn mini-versiolle en oikeastaan nähnyt mitään tilausta keikalla. BITUSA-levystä tuli monta raitaa (6?) ,liekkö Brucella ollut eka Suomen keikastaan muistikuvia että stadion ja viileät suomalaiset lämmitetään juuri niillä?

Ennalta odotin että keikalla tulee jotenkin alleviivattuna kuolevaisuuden ja menettämisen teemaa mutta loppujen lopuksi minulle jäi mieleen vain iloinen hittipotpuri,kaunis kesäpäivä,yllättävän pirteä ikääntynyt porukka soittamassa (ja kuuntelemassa!) sekä eturivin lapsen loistavat silmät huuliharpun saadessaan. Ehkä sen pitikin mennä näin. Jos tämä oli viimeinen kosketuksemme Bruce-keikkoihin,se oli täynnä elämäniloa oleva,Brucen live-uraa hyvin kuvastava illanvietto jossa musiikin jakamisen ilo Brucen ja yleisön välissä oli käsin kosketeltavaa. Tätä yhteyttähän kumpikin osapuoli on aina halunnut vaalia ja kasvattaa.

[teromk]

Hienoja tarinoita! Hyvä, Janey! Jippii, Noora! Ja muutkin!

Olipahan vaan mahtava Bruceviikko. Vaikka meille vähän välivuodelta tuntuva Brucevuosi, niin onneksi panostimme kunnolla siihen tärkeimpään, Suomen keikkaan. Ja se kannatti. Nyt on varastot täynnä taas kivoja muistoja ja fiiliksiä, millä jaksetaan helposti ens vuoteen.

Kiitos kaikille vanhoille ja uusille tutuille. Further on up the road!

T&P

[rane]

Olihan keikka, aivan huippua. Jonotusnumerolla 98 pääsin keskikorokkeen 3.riviin eikä pitin pisintä ollut edessä. Mahtava oli nähdä niin monia THL tuttuja scriinillä, my Hometown (since 1990) keikka on aina sävähdyttävä kokemus.

Täällä on jo ollut hienoja raportteja keikasta, en itse osaa kaikkea purkaa sanoihin ja kirjaimiin mutta sain Jean Ramsay:lta luvan laittaa hänen keikka”raportin” tänne foorumille (oli THL FaceBookissa). Jean kuvaa myös omiakin tuntoja hyvin ja on ytimessä missä tilanteessa ollaan.

————-

Ja sanottakoon nyt vielä tämä: kaikenmaailman homeiset uckelit ja ackelit itkee ettei keikka ollut samanlainen ku vuonna ’78 tjsp.

En tiedä, mutta jos yrität vuonna 2024 mennä katsomaan samaa keikka ku vuonna 1978, niin ehkä vika ei ole Brucessa.

Minulle tämä oli paras keikka mitä olen maestrolta nähnyt.

Laatu kasvaa siitä, miten nykyhetki nivoutuu menneesseen. Minulle, jolla ei ollut varaa mennä viime kesänä Eurooppaan, oli valtavan merkityksellistä kuulla livenä sellainen kappale kuin Ghosts. Siihen tihentyy jotain olennaista siitä hengestä, jonka vallassa Springsteen tässä ajassa ja hetkessä on. Säkeistöjen nostalginen nyyhkysiirappi ja kertsin räjähtävä ”I’m alive / I can feel the blood shiver in my bones”. Kylmät väreet, joka kerta. Puristin vasemmassa käsivarressa olevaa, vuonna 2012 kuolleen ystäväni Juho Kustaa Eemeli Haapa-ahon piirtämää tatuointia, ja kyyneleet tulivat vuolaana.

Tai jatkuivat.

Ne olivat lähteneet liikkeelle jo edellisessä kappaleessa Two Hearts, Miami Steven (Little Steven to you latecomers) laulaessa ystävänsä kanssa samaan mikkiin kertosäkeissä. Jossain määrinhän tämä on rakkauslaulu Stevenille, ystävälle ja aseenkantajalle, parhaalle kaverille ja oikealle kädelle. Yhdessä olemme voimakkaampia, ”E pluribus unum” (ja siinä on se ajatus Amerikasta, minkä takia lippu liehuu stage left…)

Siinä hetkessä silmiemme edessä on Jersey Shore, The Castiles ja E-Street Bandin lähtövaiheet, usko rock ’n rollin transendentaaliseen voimaan.

Minulle siinä on toinen rakas ystäväni, Olli - jonka kanssa teimme 16-vuotiaina sen ensimmäisen pyhiinvaelluksen Tukholmaan vuonna 1988. Kaveri, joka opetti minulle ensimmäiset kolme sointua kitaralla. Kaveri, joka antoi minulle Riverin 16-v lahjaksi. Kaveri, jonka kanssa ostimme Nebraskan puoliksi (tää on oma tarinansa, tietäjät tietää).

Olli oli myös mielessä Backstreetsin aikana. Jälleen, vuolaat kyyneleet.

Springsteen laulaa meistä laulaessaan itsestään. Jokainen tyyppi, joka on kirkunut pää punaisena kellaribändeissä, TIETÄÄ. Jokainen tyyppi, jolta on mennyt pala kurkkuun jotain levyä kuunnellessa, TIETÄÄ.

Springsteenin musiikin ytimessä tuntuu loppujen lopulta olevan kaikkien tyttöjen ja autojen jälkeen niinkin tavallinen asia kuin YSTÄVYYS. Ne tärkeät tyypit, jotka tekevät meistä sen mitä me olemme. Ne miami stevet tai kustit ja ollit, joita ilman meitä ei olisi.

Springsteen laulaa muistoista, ja niistä myönnytyksistä mitä teemme elämän aikana. Onko unelma valhe jossei se toteudu - vai onko se jotain paljon pahempaa?

Kysymys on tärkeämpi kuin vastaus.

Vastaus on siinä, miltä sinusta tuntuu kun kuulet kysymyksen. Jos suru ja kipu on hinta jonka maksamme rakkaudesta, niin Pääjohtaja on se saarnaaja, joka näyttää meille tien surun ja kivun läpi.

Tätä oli stadionilla tarjolla niille jotka uskalsivat avata sydämensä - sen sijaan että olisivat postimerkkeilleet jotain ’78 kaavioita ja tomua.

Olen elossa. Tunnen veren värisevän luissani.

Se on se hinta.

”So let the games start, you better run you little wild heart
You can run through all the nights and all the days
But just across the county line, a stranger passing through put up a sign
That counts the men fallen away to the price you pay,
and girl before the end of the day,
I’m gonna tear it down and throw it away
To face the price you pay”

[Dan Tucker]

Kuulin "Price you pay" biisin ekan ja tähän mennessä ainoan kerran livenä Corkissa 2013 ja oli kyllä yks parhaista vedoista Brucelta ja vielä aika yllätys.

[CrazyNorah]

Hienoja fiiliksiä, CrazyNorah! Ja mitä kontaktia lavakarisman kanssa! Pystyn täysin samaistumaan kokemukseesi, että aika tuntuu jotenkin oudosti hidastuvan, kun Bruce katsoo silmiin ja ottaa kädestä kiinni.

Siis jep, ehkä se on se ääretön karisma, en tiedä, mutta joku taikavoima hällä on kun noina hetkinä vaan aika pysähtyy täysin ja ne ~42 000 ympärillä huutavaa muuta ihmistä katoaa jonnekin ja sen pienen ikuisuuden maailmassa ootte vaan te kaks

[CrazyNorah]

Ja jos muuten täällä jengillä on videomateriaalia 10th Avesta niin laittakaa vaikka mulle yv, oon saanut jo videoita mutta otan vastaan kaiken kun kuvanlaadut vaihtelee niin voi sit valita parhaan taltion